Kokemuksia ja näkökulmia

Kylpyhuoneremontti Espoo - Toiveiden mukainen kylpyhuone

Kun Tapani Valkosen perhe osti vuonna 1963 rakennetun rivitalokodin Espoon Haukilahdesta, asunnon kylpyhuone oli asetettu käyttökieltoon. 60-luvun pelkistettyä tyyliä lähes alkuperäisasussaan edustaneen kodin ensimmäistä remonttikohdetta ei siis tarvinnut kauaa miettiä.

Remontin tarve

– Vuonna 2009 tehdyn LVIS-saneerauksen yhteydessä kylpytilojen pintoja ei ollut uusittu, minkä takia vesieristykset eivät vastanneet nykyvaatimuksia, Valkonen kuvailee lähtötilannetta.

Tarjouspyyntö

Uuden kodin remontoiminen aloitettiin kylpyhuoneesta ja projektia varten pyydettiin tarjoukset useammalta yritykseltä. Tekijä oli jo lähes valittu, kun Tapani päätyi sattumalta Blosiuksen verkkosivuille ja päätti pyytää vielä yhden tarjouksen.

– Kävi hyvä tuuri, sillä Blosiuksen myyjä tunsi asuntomme. Myös naapureillamme oli kokemusta yrityksestä, ja he suosittelivat Blosiusta, Tapani Valkonen kertoo.

Urakoitsijan valinta

Takamatkalta mukaan tarjouskilpaan lähtenyt Blosius valittiin Valkosten kylpyhuoneen remontoijaksi pitkälti siksi, että suunnitelma saatiin kasaan niin helposti ja suosittelijoita löytyi läheltä.

– Etsimme vähän isompia tekijöitä, joilta pyytää tarjous remontista. Blosiuksen tarjous ei ollut halvin eikä kallein, Valkonen kuvailee.



Tulevan kylpyhuoneen toiminnoista Tapani Valkosella ja hänen vaimollaan oli selkeä käsitys. He olivat päässeet piipahtamaan uusien naapuriensa asunnoissa katsomassa, millaisia kylpytiloja taloyhtiön muihin asuntoihin oli tehty, ja myös pohjapiirustuksista näki, miten märkätilat oli eri koteihin hahmoteltu.

Remontin suunnittelu ja materiaalien valinta

– Asunnossa oli kylpyhuoneen vieressä varasto, jonne halusimme sijoittaa saunan ja suihkutilat. Wc-pöntön taas pidimme entisellä paikallaan, jottei saneerauksen yhteydessä sukitettua viemäröintiä tarvinnut siirtää, Valkonen toteaa.

Hän kuvailee suunnittelu- ja toteutusprosessia iteratiiviseksi, sillä lopputulosta muokattiin vielä pitkin matkaa.

– Saumalaastin värinkin muutimme ihan viime metreillä. Kaikki muutokset kuitenkin onnistuivat ja kannattivat, sillä lopputulos on jopa parempi kuin odotimme, Tapani Valkonen kiittelee.



Aikataulu

Syyskuun puolivälin jälkeen alkanut remontti eteni aikataulussa eikä käyttökiellossa olleesta kylpyhuoneesta löytynyt mitään yllättävää, vaikka Valkoset olivat valmistautuneet siihen, että kosteutta voi olla tihkunut rakenteisiin.

– Aikataulut loksahtelivat paikoilleen hyvin eikä työmaa seisonut missään vaiheessa. Kävin asunnolla lähes päivittäin ja tapasin asentajamme useita kertoja. Juttelimme kasvokkain monet keskustelua vaativat asiat, ja jos kysyttävää tuli keskellä päivää, saimme asiat sovittua puhelimitse, Valkonen kertoo.

Kylpyhuoneen remontti valmistui lokakuussa ja tulevan kodin muutostyöt jatkuvat nyt keittiöremontilla. Arki uusitun kylpyhuoneen kanssa antaa siis vielä odottaa itseään, mutta Valkoset ovat erittäin tyytyväisiä uuden kotinsa ensimmäiseen valmiiseen tilaan.

– Kokonaisuudesta tuli juuri sellainen kuin halusimme, saunasta jopa hienompi kuin oletin, Tapani Valkonen tunnustaa.

Yhteistyö remontin aikana

Hän on erityisen tyytyväinen siihen, että he rohkenivat tehdä muutoksia vielä kesken matkan.

– Kylpyhuoneremontti on sen verran kallis sijoitus, että lopputuloksen pitää olla juuri sellainen kuin itsestä tuntuu hyvältä. Siksi suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja materiaaleihin on syytä tutustua livenä. Jos jokin asia mietityttää vielä myöhemmin, se kannattaa ottaa tekijöiden kanssa puheeksi mieluummin kuin harmitella asiaa jälkikäteen. Meidän kohdalla ainakin muutokset onnistuivat, vaikka ideat niihin heräsivätkin melko myöhään, Valkonen summaa.

Me kannamme kokonaisvastuun projektisi onnistumisesta ja suunnittelusta työn viimeistelyyn asti. Yli 25 vuoden kokemuksella.

Ainutlaatuinen palvelumallimme takaa sinulle Suomen luotettavimman kylpyhuoneremontin. Kun kartoitamme ja suunnittelemme tulevan toteutuksen mittoja myöten heti ensitapaamisella, voimme varmistaa jo saman päivän aikana mistä työ koostuu ja miten se kannattaa tehdä. Saat tarkan kuvan lopputuloksesta, työvaiheista, materiaaleista ja kalusteista. Tarkan hinnan ja pitävän aikataulun lisäksi.

Ota yhteyttä - Autamme mielellämme

Näin etenee Suomen luotettavin kylpyhuoneremontti:

  • Suunnittelu ja tarjous
    Remontin suunnittelu alkaa kotikäynnillä asiakkaan luona. Mittaamme ja suunnittelemme koko työn aina kanssasi paikan päällä, sovittuna ajankohtana - maksutta ja sitoumuksetta. Saat realistisen ja kattavasti eritellyn tarjouksen, työsuunnitelman ja mallin valmiista toteutuksesta seuraavan päivän aikana.
  • Materiaalien valinta ja remontin valmistelu
    Kun olet tutustunut tarjoukseen, kutsumme sinut käymään meillä näyttelyssämme, jossa varmistamme kerralla materiaalien, värien ja kalusteiden määrän ja yhteensopivuuden. Varmistamme että projekti etenee tehokkaasti ja ajallaan: hallitsemme asiakkaan, isännöitsijän, valvojan, asbestikartoittajan, tavarantoimittajien, asentajan ja putki- ja sähkömiehen aikataulut sekä työohjeet.
  • Toteutus ja laskutus
    Työ tehdään aikataulun mukaisesti, tarkasti ja luotettavasti. Asentajasi ja henkilökohtainen projektipäällikkösi vastaavat laadusta, ratkovat yllätykset ja pitävät sinut ajan tasalla työn etenemisestä. Luovutamme työn valmiina, toimivana ja kauniina. Laskutus tapahtuu työn valmistuttua ja voit halutessasi maksaa työn joustavasti erissä. Palvelemme kaikissa kylpyhuoneen ylläpitoon ja hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Lue lisää Blosiuksen konseptista

Lisää kokemuksia ja näkökulmia

Näin etenee Suomen luotettavin kylpyhuoneremontti

Kotikäynti ja kartoitus

Kotikäynti ja kartoitus

Materiaalien valinta

Materiaalien valinta

Remontin valmistelu

Remontin valmistelu

Remontin toteutus

Remontin toteutus

Lue lisää