Erinomainen - 100 arvostelua - 4,6 tähteä

Kokemuksia

Koteja remontoidessa jaamme yhdessä ilot, surut ja saavutukset. Lue tarinoita asiakkaidemme onnistumisista ja saavutuksista.

“Hei. Minulla oli onni tehdä pienehkön mutta osaltaan vaativan kylpyhuoneen remontti Blosiuksen kanssa. Projekti onnistui yli odotusten ajallaan, laadukkaasti ja ennen kaikkea parasta oli hyvä ja avoin kommunikaatio projektin etenemisestä. Kylpyhuone remontit ovat mahdollisesti stressaavia, joten jos stressi ei kiinnosta niin kannattaa olla Blosiukseen yhteydessä.”
Google arvostelu
Mikko-Pekka Hanski
“Kolmas kylpyhuoneremontti jonka tilasin Blosiukselta ”avaimet käteen” tyylisesti ja minusta heillä on ollut hyvä ja asiantunteva palvelu sekä myyntivaiheessa ja asennusprojektin aikana ja remontit on tehty laadukkaasti ja sovitussa aikataulussa. Remontin aikana hyvä kommunikaatio kätevän Whatsup ryhmän kautta valokuvien kera edistymisestä, oikein hyvä idea!”
Google arvostelu
Jaakko Hyttinen
“Valitsimme Blosiuksen tekemään kylpyhuone, kodinhoitohuone ja saunaremontin, koska se vaikutti kuvien perusteella hyvältä ja saimme hinnan puolesta hyvän tarjouksen. Itse remontti sujui aikataulun mukaan, mutta työssä oli huomautettavaa." ----------- "Kiitos palauteestasi. Harmi että remontti ei sujunut odotusten mukaan. Meille on ensisijaisen tärkeää, että lopputulos on sellainen johon voitte olla tyytyväisiä. Korjaamme työnjäljen yhdessä sovitun aikataulun mukaan."----------""Hyvitystä ei saatu, mutta työn laatu hoidettiin luvatusti kuntoon."
Google arvostelu
Jenny Lindström-Hakola
“Kohteena pieni WC-remontti. Urakka täytti meidän odotukset asukkaana todella hyvin. Lopputulosta kehtaa esitellä naapureille ja vieraille. Työ alkoi sovitusti, ongelma kohdat saatiin ratkottua yhdessä, sovitussa aikataulussa ja budjetissa pysyttiin. Yhteistyö oli kaikin puolin hyvää ja asiantuntevaa.”
Google arvostelu
Tomi Lankinen
“Meillä remontoitiin erillinen WC aiemman kylpyhuone/saunatilan remontin rohkaisemana. Suunnitteluvaiheen pikkuhässäköintien jälkeen itse remontti sujui vastuullisesti ja laadukkaasti. Teron työnjälki on todella osaavaa ja laadukasta!”
Google arvostelu
Marianne H
“Blosius teki meillä Espoossa remontin joka käsitti wc:n, kodinhoitohuoneen, kylpyhuoneen ja saunan. Kaikki meni hyvin kivuttomasti ja remontti valmistui ajallaan. Ja erityisen iso kiitos Alekseille hienosta viimeistelystä!”
Google arvostelu
Matti Swan
“Although there were some hiccups during the construction, the company solved them one by one in time. It was a good bathroom renovation experience. I am happy with the result.”
Google arvostelu
Chuanzhi Zhou
“Blosius rakensi meille uuden kylpyhuoneen. Koko remontti sujui harvinaisen hyvin ja ammattimaisesti, ihan eri tavalla kuin aiemmat remonttimme.”
Google arvostelu
Samuli Pahaoja
“Loistavaa työn jälkeä ja ammattimainen ja hyvin ystävällinen palvelu. Tuntuu että välitetään aidosti asiakkaasta ja ovat läsnä 100% remonttiprojektin loppuun saakka. Kiitos Blosius!”
Google arvostelu
Sabina Nerdrum
“Täysin stressivapaa kylppäriremontti! Saimme nopeasti vastaukset kysymyksiimme, työskentely oli luotettavaa, remontti valmistui etuajassa ja lopputulos oli toiveidemme mukainen. Remontille alussa sovittu hinta piti. Suosittelemme lämpimästi!”
Google arvostelu
Heidi V.
“Kaikki hoitui loistavasti suunnittelusta toteutukseen ja sovittu aikataulu piti.”
Google arvostelu
Tiina Flytström
“Very professional company with great quality work. I am very satisfied with the whole process, especially the final results.”
Google arvostelu
Lumi Haraguchi
“Työnjälki erinomainen ja ajallaan työ tuli tehtyä. Kokonaisurakka ja työvaiheet hoidettiin erittäin mallikkaasti remonttimiesten puolesta.Myyjälle kiitokset joustavuudesta ja avusta. Suosittelut. :)”
Google arvostelu
Mikael Östlund
“Kylppärin, saunan ja kodinhoitohuoneen remontti. Laadukasta työtä, ajallaan valmista ja oikein ystävällistä palvelua.”
Google arvostelu
Tuomo Lukkarinen
“Blosius toimitti sen mitä sovimme ja silloin kuin kuin oli sovittu. Eikä tyytynyt vain tekemään sitä mitä halusimme vaan auttoi myös näkemään mitä oikeastaan tarvitsemme. Palveluasenne oli kohdallaan sekä suunnittelijalla että asentajalla.”
Google arvostelu
Jyrki Koskinen
“Kyse isosta remontista (kaikki uusiksi), ja kaikki sujui kuin tanssi. Kilpaulutimme netistä löytämämme kolme yritystä. Tämä oli edullisin ja suunnittelija teki parhaan vaikutuksen arviointikäynnillä. Työn jälki oli erittäin laadukasta, työ tehtiin huolella ja aikataulukin piti. Lämmin suositus, parempaa emme olisi voineet saada.”
Google arvostelu
Helinä Häkkänen-Nyholm
“Blosius toteutti meille pesuhuone- ja löylyhuoneremontin kesällä 2023. He tekivät hyvät suunnitelmat toiveidemme mukaan. Projektiaikataulu oli hyvin laadittu. Tavarat tulivat tontille oikeaan aikaan ja vanhan purku ja uusien asennus sujui suunnitellusti. Joitain kommelluksiakin oli matkan varrella, mutta niistä selvittiin hyvin. Työn jälki on hyvä ja olemme tyytyväisiä.”
Google arvostelu
Pertti Kantola
“Saimme hyvän, selkeän ja toiveiden mukaisen suunnitelman. Läpinäkyvä hinnoittelu, ei yllätyskuluja ja helppo avaimet käteen -palvelu. Remontti valmistui alkuperäisessä aikataulussa kesken remontin sovituista lisätöistä huolimatta. Kylpyhuoneestamme tuli moderni ja tyylikäs!”
Google arvostelu
Jaakko Tervonen
“Jonkin verran oikeita tavaroita jouduttiin odottelemaan, mikä pitkitti remonttia. Mutta lopputulos on erinomainen! Kiitosta myös sille, että työn tekijä oli paitsi osaava, myös rauhallinen, ystävällinen ja kohtelias, mitä lapsiperheenä arvostimme.”
Google arvostelu
Niina Kupiainen
“Blosius toteutti meille kylpyhuoneen, saunan, wc:n ja kodinhoitohuoneen remontin. Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitiin asiakkaan toiveet erinomaisesti ja nopealla aikataululla aloitettu remontti eteni sovitussa aikataulussa. Remontin toteuttanut Jyrki teki erinomaista jälkeä.”
Google arvostelu
Riina Vuorento
“Todella asiantuntevaa ja ammattimaista palvelua. Kylpyhuoneremontti saatiin alkuun todella nopealla aikataululla ja työn jälki on erittäin hyvää! Remontin valmistuminen viivästyi hieman arvioidusta, mutta minut pidettiin koko ajan ajantasalla tilanteesta. Toki myös remontin ajankohtaan sattuneet arkipyhät vaikuttivat osaltaan työn kestoon. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja voin todella suositella Blosius kylpyhuoneremontteja!”
Google arvostelu
Annu Haavisto
“Työnjälki priimaluokkaa! Todella tyytyväisiä ollaan oltu uuteen kylpyhuoneeseen sekä saunaan!”
Google arvostelu
Hilla Fält
“Muuttuneisiin tilanteisiin ripeä reagointi, homma oli koko ajan hallussa. Asentajien työn jälki hyvää.”
Google arvostelu
Janne Tenkanen
“Kaikki sujui aikataulussa ja kylpyhuoneesta tuli tosi hyvä.”
Google arvostelu
Konsta Ruotsalainen
“Teetimme ison kylpyhuoneen, saunan ja kahden wc:n remontit. 3D suunnitteluohjelmassa näki erilaisia vaihtoehtoja niin kalusteiden kuin pintamateriaalien osaltakin. Tämän perusteella oli hyvä valita mieluisat ratkaisut. Edustajan asiantuntemus auttoi hahmottamaan kokonaisuuden. Remontti alkoi sovittuna päivänä ja valmistui aikataulun mukaan. Asentaja informoi päivittäin remontin kulkua, joten olo tuntui turvalliselta, että homma etenee. Asentaja hoiti mm. tavaroiden vastaanoton, purkujätteiden poiskuljetuksen, yhteydenpidon sähkö-ja putkiasentajiin, ja piti työmaan siistinä. Työn jälki on mielestämme erittäin laadukasta. Selvisimme isosta remontista itse hyvin helpolla. Isot kiitokset Blosius !”
Google arvostelu
Merja Hiltunen
“Hi, I'd like to take a moment to say few words about Blosius. We recently moved into a house, where the bathroom situation didnt look very good. I have heard many horror stories about bathroom renovations going bad. Being a foreigner in Finland and not speaking the native language obviously I was very worried. I googled and found few vendors who claimed to be the best in business, but their prices where sky high. One of my google searches was Blosius. Price wise I wouldnt say Blosius is the cheapest but fairly priced, and besides you can not get quality work in cheap price. I chose to go ahead with Blosius and thank god I made the right choice. My experience with Blosius has been pretty good! Maria Palin spend enough time with me to chose the bathroom furniture and material other interiors, Timo did an renovation excellent work and Netta Kari ensured all the financial matters gose smoothly. This is once of the best and highly professional team. The project was delivered before time. My bathroom now looks supreme, elegant and is fully functional. A five star service and quality work delivered by Blosius team. Thank you everyone from Blosius for taking care of this project! I highly recommend this company to anyone who is looking for bathroom renovation.”
Google arvostelu
Hardeep Singh
“Blosius teki meidän kylpyhuoneremontin hyvin. Myynti, Suunnittelu, Toteutus ja Seuranta toimivat amattimaisesti. Viestintä ja kommunikointi kaikkien hankkeeseen osallisuvien kesken toimi hyvin ja nopeasti. Muuttuviin tilanteisiin Blosius reagio asiallisesti. Ammittimainen ja ystävällinen palvelu kaikilta hankkeeseen osallistujilta. Kiitos Blosius!"
Google arvostelu
Lauri Närhi
“Suunnittelun jälkeen työt alkoivat nopeasti ja remontti valmistui sovitussa ajassa. Jälki oli hyvää ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Remontoijana toiminut Margus teki tarkkaa ja hyvää työtä alusta loppuun.”
Google arvostelu
Kari Malinen
“Aikataulu piti ja työnjälki oli hyvää. Yhteydenpito oli aktiivista ja pieniin jälkihoitoa vaativiin seikkoihin puututtiin ripeästi."
Google arvostelu
Lasse Pellikka
“Työnjälki erinomaista. Asiakkaan pyyntöihin saa nopeasti apua. Yhteistyö sujuu hyvin. Mutkaton suhtautuminen rakentamisen eri vaiheissa tuleviin tilanteisiin. Tarvikkeiden toimitukset toimivat."
Google arvostelu
Markku Salmi
“Avaimet käteen -palvelu alusta loppuun saakka, laadukas työnjälki ja hyvä viestintä koko kylpyhuoneremontin ajan. Suosittelen!"
Google arvostelu
Mirella Rosenqvist
“Remontti meni todella hyvin ja lopputulos vastasi odotuksia. Jälkihoito hoidettiin myös hyvin kun oven kiinnitys ei ollut pysynyt."
Google arvostelu
Aki Tuomi
“Kylppärin ja saunan remontti toteutettiin ammattimaisesti ja laadukkaasti ja täysin aikataulussa. Olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen!"
Google arvostelu
Sanni Mäntylä
“Seurasin naapureiden kylpyhuone remontteja ja heidän kommenttejaan valitessani tekijää omaan remonttiin. Oma remontti onnistui loistavasti. Se on tehty huolella ja rehdisti."
Google arvostelu
Oili Salasto
“Olen kaikin puolin tyytyväinen kylpyhuone, sauna ja wc remonttiin. Kaikki sujui sovitusti ja työn laatu vastasi odotuksia."
Google arvostelu
Kari Hiltunen
“Kaikki toimi sovitun mukaisesti ja aikataulukin alittui lähes viikolla. Suosittelen ehdottomasti."
Google arvostelu
Jaakko Saransalmi
“Erittäin hyvä lopputulos sekä ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua."
Google arvostelu
Mika Falck
“Remontti sujui hyvin, työn jälki on laadukasta ja siistiä. Yhteistyö sujui."
Google arvostelu
Päivi
“Suunnittelu ja remonttipalvelut todella huippua."
Google arvostelu
Tero Virtanen
“Excellent service, attentive and professional. Everything went as planned and my concerns were immediately responded to."
Google arvostelu
Minna Kalajoki
“Hyvä palvelu ja loistava asennustiimi."
Google arvostelu
Ari Ketola
Google arvostelu
Eira Ostamo

Laatu erottaa joukosta

25 vuodessa ehtii paitsi kehittää markkinoiden sujuvimman palvelun, myös valita alan parhaat tekijät ja kumppanit. Se on meidän ja asiakkaamme yhteinen etu.

  • Remonttityömaa on aina suojattu, siisti ja järjestyksessä
  • Vastaamme rakennus-, putki- ja sähkötyön laadusta.
  • Viestintä ja vuorovaikutus on aina ammattimaista
  • Jokaiselle remontille on aina nimetty vastuuasentaja.
  • Avullamme muutat ideasi selkeäksi ja kiinteähintaiseksi toteutukseksi.

Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille erityisen tärkeää, joten pidämme tilaajan jatkuvasti ajan tasalla projektin etenemisestä.

Meille remonttikohde on ensisijaisesti koti, ja kotona pidetään paikat siistinä ja työkalut järjestyksessä.

Maria-Palin_007-(1)
“Teetimme kylpyhuoneremontin kun se oli käyttöikänsä päässä."
“Teetimme kylpyhuoneremontin kosteusvaurion vuoksi."
“Teetimme kylpyhuoneremontin ennen esikoisemme laskettua aikaa.”
“Teetimme kylpyhuoneremontin ennen lakkiaisia.”
“Teetimme kylpyhuoneremontin jouluksi.”
“Teetimme kylpyhuoneremontin juhannukseksi.”
“Teetimme kylpyhuoneremontin ennen 50-vuotisjuhlia."
“Teetimme kylpyhuoneremontin eläkkeelle jäätyämme."
“Teetimme kylpyhuoneremontin kun koti oli muuten kunnostettu."
“Teetimme kylpyhuoneremontin palkitaksemme itseämme."

Ota yhteyttä jo tänään

Haluatko keskustella omasta projektistasi? Ota yhteyttä Blosiukseen jo tänään! Ammattitaitoinen ja ystävällinen tiimimme on valmiina auttamaan remonttisi sujuvassa käynnistämisessä. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Usein kysytyt kysymykset

Millainen takuu remontilla on?

Remonttityöllä on kahden vuoden takuu. Materiaalivalmistajilla saattaa olla pidempiä takuuaikoja ja ne ovat voimassa täysimääräisesti.

Milloin remontti laskutetaan?

Saat laskun remontin valmistuttua, jollei sopimuksessa ole muuta sovittu.

Saako remontista kotitalousvähennystä?

Kyllä. Rakennus-, putki- ja sähkötyö ovat kotitalousvähennyskelpoista. Osana remonttia tehty suunnittelu-, valvonta- sekä siivoustyö ovat myös kotitalousvähennyskelpoisia.

Kuka remontin valvoo?

Taloyhtiöissä tyypillisesti taloyhtiön nimeämä valvoja. Omakotitaloissakin suosittelemme aina käyttämään sertifioitua märkätilatöiden valvojaa. Kylpyhuoneremontissa on katselmoitava purkutyö ja vedeneristys.

Voiko kylpyhuoneremontin aikana asua huoneistossa?

Voi, vaikka suihku on pois käytöstä koko remontin ajan. Siitä huolimatta yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme asuu kotona remontin ajan. Saat asiakkaanamme alennusta johtavan väistöasuntoja tarjoavan yrityksen asunnoista.

Suomen luotetuin 25 vuoden kokemuksella.

+7600

TEHTYÄ REMONTTIA

+4300

WC-ISTUINTA

4 405 000

ASENNETTUA LAATTAA