Kokemuksia ja näkökulmia

Näin onnistut kylpyhuoneremontin budjetoinnissa – asiantuntijan vinkit

Blosiuksen Maria Palin-Jurmon mukaan tärkeintä kylpyhuoneremontin budjetoinnissa on realistinen ajatus toiveista ja niiden toteuttamiseen tarvittavasta euromäärästä. Kylpyhuoneremonttia suunnittelevan on hyvä asettaa remonttibudjetilleen myös kipuraja. Kun tiedetään, minkä summan yli ei voi mennä, on ideointi ja suunnittelu helpompaa.

– Asiakkaan ei tarvitse ajatella niin, että kipuraja on täsmälleen se summa, jonka remontista joutuu maksamaan, mutta kylpyhuoneremontin suunnittelu on merkittävästi helpompaa, kun kaikki tietävät, missä hintaluokassa liikutaan, Palin-Jurmo selventää.

Remontti vaikuttaa asunnon arvoon

Suomalaiset muuttavat yhä useammin elämänsä aikana, minkä takia kodin tiloja remontoitaessa kannattaa huomioida myös asunnon jälleenmyynti. Remontti vaikuttaa aina positiivisesti asunnon arvoon ja sen avulla on mahdollista myös lyhentää myyntiaikaa. 

– Kylpyhuone suunnitellaan aina niin, että se palvelee nykyisen asukkaan tarpeita ja toiveita. Suunnittelussa huomioidaan myös asunnon myyminen eli investoinnille pyritään saamaan mahdollisimman suuri vastine, kun asunnosta luovutaan aikanaan, Maria Palin-Jurmo muistuttaa.

Toiminnallisuuteen ja materiaaleihin liittyviä valintoja peilataan siis sekä nykyisen asiakkaan arkeen että asunnon tulevien asukkaiden tarpeisiin. 

– Oma osansa on myös kodin sijainnilla, sillä sitä vasten voi miettiä, millaisia tulevat asukkaat kenties ovat ja mistä he ovat valmiita maksamaan.

Lue lisää remontista kiinteistönvälittäjän näkökulmasta

Kylpyhuoneremontti koostuu monesta asiasta

Remontin budjettia pohtiessa on hyvä tutustua Blosiuksen verkkosivuilta löytyviin esimerkkikohteisiin, joista on tarjolla sekä kuvia että hintoja. Niiden avulla jokainen remonttia suunnitteleva pääsee käsitykseen siitä, millaisessa hintaluokassa liikutaan.

– Suomalainen teettää keskimäärin yhden kylpyhuoneremontin elämänsä aikana, minkä takia hintatasoa kannattaa tutkia ennen kuin urakkaan on lähdössä. Näin vältytään tilanteelta, jossa 10 000 euron arvoiset toiveet pitäisi toteuttaa tuhannella eurolla, Maria Palin-Jurmo toteaa. 

Mitä enemmän tilaan tehdään rakenteellisia, esimerkiksi vesipisteisiin ja seiniin vaikuttavia muutoksia, sitä korkeammaksi loppusumma kohoaa. 

– Hinta riippuu tietysti muun muassa kylpyhuoneen iästä sekä putkiston ja muiden rakenteiden kunnosta. Kun tila remontoidaan, on järkevää kunnostaa kaikki käyttöikänsä päässä olevat asiat, jotta tila pysyy kunnossa seuraavat 30 vuotta, Palin-Jurmo huomauttaa.

Onnistunut kylpyhuoneremontti – budjetti muutostoiveiden mukaan

Maria Palin-Jurmon kokemuksen mukaan moni arvioi kylpyhuoneremontin budjetin hieman alakanttiin. Tämä johtuu usein siitä, että remontin ajatellaan sujuvan lyhyemmässä ajassa kuin se todellisuudessa on mahdollista toteuttaa.

– Budjetti mielletään helposti kalusteiden ja laattojen kautta, jolloin piiloon jäävät asiat, kuten putki- ja sähkötyöt, unohtuvat. Iso osa kokonaisbudjetista kuluu työvoimaan ja materiaaleihin sekä tarvikkeisiin, Palin-Jurmo muistuttaa. 

Remontin aikana kylpyhuoneessa työskentelee tiimi, johon kuuluu rakennusmiehen lisäksi muun muassa sähkö- ja putkimies. Vaikka remontti vaatii useamman henkilön työpanoksen ja monenlaisia tarvikkeita ja materiaaleja, budjetointivaiheessa riittää, että asiakas hahmottaa yhden summan, jonka hän on valmis kylpyhuoneensa remontista maksamaan.

– Me myymme remontin kokonaisuutena ja hinta-arvio määritellään avaimet käteen -periaatteella tehdylle remontille, Palin-Jurmo kertoo.

Kolmen vinkkiä kylpyhuoneremontin budjetointiin:

1.    Tutustu Blosiuksen remonttikohteisiin verkkosivuillamme. Löydät kuvien lisäksi myös kylpyhuoneremonttien toteutuneita hintoja, joita kannattaa hyödyntää oman remonttibudjetin hahmottelussa.

2.    Mieti, mitä olet valmis maksamaan kylpyhuoneremontistasi. Hahmottele kokonaisuudelle kipuraja, jonka yli ei saa mennä.

3.    Pyydä tarjous muutamalta remonttifirmalta. Vertaa saamiasi tarjouksia huolellisesti: näin saat selville, millä tasolla remontin hinta liikkuu ja mitä eri toimijoiden tarjoukset sisältävät.

 

Tilaa Realistin remonttiopas

Me kannamme kokonaisvastuun projektisi onnistumisesta ja suunnittelusta työn viimeistelyyn asti. Yli 25 vuoden kokemuksella.

Ainutlaatuinen palvelumallimme takaa sinulle Suomen luotettavimman kylpyhuoneremontin. Kun kartoitamme ja suunnittelemme tulevan toteutuksen mittoja myöten heti ensitapaamisella, voimme varmistaa jo saman päivän aikana mistä työ koostuu ja miten se kannattaa tehdä. Saat tarkan kuvan lopputuloksesta, työvaiheista, materiaaleista ja kalusteista. Tarkan hinnan ja pitävän aikataulun lisäksi.

Ota yhteyttä - Autamme mielellämme

 

Lisää kokemuksia ja näkökulmia

Näin etenee Suomen luotettavin kylpyhuoneremontti

Kotikäynti ja kartoitus

Kotikäynti ja kartoitus

Materiaalien valinta

Materiaalien valinta

Remontin valmistelu

Remontin valmistelu

Remontin toteutus

Remontin toteutus

Lue lisää