Kokemuksia ja näkökulmia

Jokainen valinta vaikuttaa – näin remontoit vessan edullisesti

Kuivan pikkuvessan remontti etenee samoin askelmerkein kuin kylpyhuoneen remontoiminen. Projekti alkaa kotikäynnistä ja etenee suunnitelman kautta toteutukseen. Säästeliään remontoijan kannattaa ottaa tarpeensa ja etenkin budjettinsa puheeksi jo heti projektin alussa.

– Rahasta kannattaa keskustella alusta alkaen, etenkin jos budjetti on tiukka. Tällöin käytettävissä olevat eurot osataan sijoittaa niin, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti, Blosiuksen Maria Palin-Jurmo kertoo.

3f0c5a4c926e69c23d9fc5dac1b55359

 

Säästä vanhaa, jos voit

Yksi keino pitää remonttibudjetti kurissa on pohtia, voiko jotain vanhaa säästää. Onko esimerkiksi tilan kiinto- tai vesikalusteita uusittu vastikään? Ovatko ne käyttökelpoisia ja sopivat uusitun vessan tyyliin?

– Vanhoja kalusteita ei kannata säästää ehdoin tahdoin, sillä ne voivat olla käyttöikänsä päässä melko pian, mutta jos esimerkiksi allas tai wc-istuin on uusittu vastikään, se on järkevä säästää, Palin-Jurmo vinkkaa.

Toiminnallisuuden ja iän lisäksi säästökohteita kannattaa pohtia myös esteettisestä näkökulmasta. Kun kalusteen ympärillä oleva tila uusitaan, voi säästetty kohde näyttää entistä vanhemmalta.

– Budjetin voi pitää aisoissa muutenkin kuin käyttämällä vanhoja kalusteita. Aina kannattaa katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja remontoida tila, joka kestää aikaa.

 

Muuta vain tarpeellista

Blosiuksen remonttiprojekti etenee samojen vaiheiden kautta, oli kyseessä sitten pieni vessa tai muutamia neliöitä suurempi kylpyhuone. Myös kuiviin pikkuvessoihin tehdään lattian vesieristys, vaikkei tilassa olisikaan esimerkiksi lattiakaivoa tai kaatoja.

– Vesieristys luo turvaa, ja tällaisessa tilassa vauriot huomataan yleensä ennen kuin vesi tulvii kynnyksen yli, Maria Palin-Jurmo kertoo.

satukuja-3_original

Koska työ on Suomessa melko kallista, säästökohteita voi löytyä, kun tekee valintoja, jotka vaativat vähemmän työtunteja. Rakenteellisista ja teknisistä asioista loppusummaan vaikuttavat esimerkiksi tilan lämmitysmuoto ja sen uusimisen tarve. Jos vaikkapa sähkökäyttöinen lattialämmitys on tehtävä uudelleen, näkyy lisääntyneen työn ja tarvikkeiden määrä loppulaskussa.

Myös valaistuksen ja seinä- sekä kattomateriaalien kohdalla on mahdollisuus joko pihistää tai panostaa. Kattoon upotettavien ledien asentaminen on selkeästi työläämpää kuin valaisimen kiinnittäminen kattoon tai peilikaappiin integroidun valaisimen kytkeminen.

– Laatoituksen määrääkin kannattaa pohtia. On edullisempaa laatoittaa vain osa seinistä kuin tehdä laatoitus katonrajaan asti.

 

Pihistä pitkin matkaa

Satojen eurojen säästöjä saa aikaiseksi valitsemalla materiaalit ja kalusteet viisaasti. Esimerkiksi seinään kiinnitettävän altaan ja pari laatikkoa sisältävän allaskaapin hintaero voi olla useita satoja euroja. Kun omia tarpeita ja toiveita pohtii huolella, löytyy säästökohteita pitkin matkaa.

– Kalusteet on remonttitarjouksessakin hinnoiteltu erikseen, ja niiden kohdalla valikoima on laaja. Kun tekee säästeliäitä valintoja siellä ja täällä, saa aikaiseksi melko ison säästön loppulaskussa, Maria Palin-Jurmo pohtii.

Säästeliään remontoijan onkin hyvä selvittää itselleen, mitä todella tarvitsee ja mihin asioihin haluaa panostaa. Napakan budjetin remontti tuottaa aivan yhtä onnistuneen ja toimivan lopputuloksen, kun taustatyö on tehty huolella.

– Hyvällä suunnittelulla saadaan aikaiseksi tila, jossa on satsattu järkeviin kohtiin ja pihistetty sieltä, mistä voidaan. Säästää voidaan ilman, että toiminnallisuus kärsii.