Kylpyhuoneremontti Espoo ­– Pitkäaikainen unelma todeksi

2 min read
10.1.2024

Espoon Nuuksiossa sijaitsevaan kesähuvilaan rakennettiin suihkutila, jotta peseytyminen on mahdollista silloinkin, kun ulkosauna on poissa käytöstä. Vessan yhteyteen laajennettu tila ilahduttaa asukkaitaan tilavuudellaan ja käytännöllisyydellään.

 

Remonttitarve

Espoon Nuuksiossa sijaitsevan, vuonna 1946 rakennetun kesähuvilan remonttilistalla oli jo parikymmentä vuotta ollut suihkutilan rakentaminen. Nykyisen omistajan, Gölten Bedretdinin, vanhemmat ostivat huvilan vuonna 1958, ja rakennusta on vuosien saatossa remontoitu monessa erässä niin lämmitysmuodon vaihtamisen kuin katon ja ikkunoidenkin osalta.

– Huvila on talviasuttava, ja täällä on sisävessa. Kylpyhuonetta tai suihkutilaa meillä ei kuitenkaan ole ollut, vaan ulkosauna on toimittanut kylpyhuoneen virkaa. Viime keväänä päätin, että nyt on tämän toiveen toteuttamisen aika. Aina aiemmin jokin akuutimpi remontti on ajanut tämän haaveen yli, Gölten Bedretdin kertoo.

Koska suihkutilaa ei ollut olemassa, piti sille ensin keksiä sopiva paikka. Vuosikausien unelmointi oli tässä suhteessa hyvä asia, sillä hiljalleen ajatus suihkutilan sijainnista selkiytyi: sitä varten otettaisiin tila olohuoneesta ja suihku rakennettaisiin sisävessan viereen. Suihkun ja vessan yhdistelmä tehtäisiin yhdeksi kokonaisuudeksi, johon tarvitaan vain yksi ovi.

– Paikka tuntui parhaimmalta mahdolliselta, koska vessaan oli jo vedetty vesijohdot ja viemäröinti, Bedretdin selventää.

Hän pyysi urakasta tarjouksen viideltä eri yritykseltä, joista kolme kävi katsomassa remonttikohdetta ja teki Bedretdinille tarjouksen. Blosiuksen asiakkaaksi hän päätyi ennen kaikkea tarjouksen kokonaisvaltaisuuden ja kattavuuden ansiosta.

– Tarjousten hintataso oli melko sama, mutta Blosiuksella hintaan sisältyi kaikki. Minun kannaltani oli turvallista lähteä remonttiin, jonka avaimet käteen -hinnan tiedän jo ennen remontin alkamista, Gölten Bedretdin perustelee.

Siikajärvenranta_52_001_feature_1200_630_web

 

Suunnittelu ja toteutus

Yhteistyö Blosiuksen edustajan kanssa sujui mutkattomasti. Kun hän kävi huvilalla, aisti Bedretdin heti, että nyt paikalla on kokenut asiantuntija. Bedretdinin toiveena oli yksinkertainen ja ajaton tila, jonka värimaailma taittaa vaaleaan beigeen. Musta ja harmaa olivat kiellettyjen värien listalla.

– Kun sitten näin tilasta tehdyn suunnitelman, ihastuin heti ja tiesin, että tuon minä haluan. Ehdotuksessa oli minun makuuni vähän liian tumma lattia, joten vaihdoimme lattialaatan sävyksi hieman vaaleamman vaihtoehdon. Nyt kun tila on valmis, huomaan, että suunnittelija oli alun perin oikeassa. Tummempi lattia olisi voinut olla vielä parempi, mutta on tila nätti näinkin, Bedretdin naurahtaa.

Remontti alkoi hieman aiottua aikaisemmin, elokuun puolivälissä. Suunnitelmaa varhaisempi aikataulu sopi Bedretdinille hyvin, sillä koulut olivat alkaneet, joten lapset perheineen olisivat enemmän kodeissaan. Myös Bedretdin itse asui remonttiajan kaupunkiasunnossaan mutta kävi huvilalla usein, sillä remontti osui päällekkäin sienestysajan kanssa.

– Remonttia teki todella miellyttävä ja nopea asentaja. Missään vaiheessa minun ei tarvinnut pelätä, sujuuko kaikki hyvin. Rakenteiden avaaminen toki jännitti, mutta onneksi sieltä löytyi vain vähän kosteutta eikä lisäkuluja tullut tuhatta euroa enempää.

Valvoja kävi tarkastamassa tilanteen ja arvioimassa remontin etenemistä kolme kertaa projektin aikana. Hän varmisti, että kaikki tehdään varmasti sääntöjen ja määräysten mukaan.

– Sekin lisäsi luottamustani remontin onnistumiseen, Gölten Bedretdin toteaa.

Siikajärvenranta_52_016_web_blog_1200_630

 

Kokemukset

Lokakuussa valmistunut suihkutila on yllättänyt Bedretdinin lähipiirin positiivisesti. Erityisesti kehuja on kerännyt se, että suihku on tilava. Siellä mahtuu peseytymään isokokoisempikin suihkuttelija, ja tilaan saa myös ammeen perheen pienimpiä varten.

– Tila on todella miellyttävä, koska se ei ole ahdas. Olohuoneen puolelta katsottuna tila voisi olla 10 senttimetriä pienempi, mutta suihkussa ollessa taas tämä on juuri oikea koko. Olohuoneen puolikin oikeastaan vain parani tämän remontin myötä, sillä nyt televisio on lähempänä sohvaryhmää mutta silti omassa, suojaisassa nurkassaan, Bedretdin kuvailee.

Jouluna lähipiiri kokoontui huvilalle, mitä Bedretdin odotti innolla. Tällä kertaa kaikki pystyivät yöpymäänkin siellä, sillä peseytymistä varten ei tarvitse enää palata kaupunkiin.

– Vaikka tiesin, mitä halusin, en olisi itse osannut suunnitella näin onnistunutta tilaa. Kiitos siis Blosiuksen ammattilaisille pitkäaikaisen unelmani toteuttamisesta!

Siikajärvenranta_52_017_web_blog_1200_630

 

Get Email Notifications